Che bello andare a Roma!


Pilvi: Päivien laskeminen muuttuu kohta tunneiksi, kun lähtö Roomaan lähenee. Lähdemme siis sunnuntaiaamuna, joten mua ei täällä blogin puolella tule näkymään seuraavaan viikkoon :) Olin ihan innoissani, kun äiti toi tänään Italian matkasanakirjan Hulluilta Päiviltä ja edelleenkin on suuri houkutus kuluttaa loppupäivä huudellen italiankielisiä fraaseja ympäriinsä koulutehtävien sijaan. Mulla on oikeasti aivan älytön kasa tulevan viikon läksyjä tehtävänä, eikä yhtään huvittaisi. Niitä vältellessä olen mm. katsonut ensimmäisen jakson uutta sarjaa Da Vinci's Demons, so far so good!



Tässä muutamia meikkipussin koristeita. Sephoran poskipuna on oikea rakkauspakkaus, vaikken meikeistä muuten paljoa tiedä. Chanelin ripsari taas oli yllättäen pettymys. Ei mitään verratuna esimerkiksi Lancomen ripsareihin, mutta onhan tuo pakkaus ilo silmälle!


Kävin eilen kampaajalla ja taas lyheni :) Kampaaja epäili jo, että seuraavalla kerralla taitaakin tulla polkka ja mä pelästyin; eihän ne niin lyhyet ole! Joka tapauksessa itse tykkään, vaikka kyllähän mä pitkätkin hiukset mielellään ottaisin, jos ne vain automaattisesti kihartuisi joka yö kauniisti...


Eilisillan herkuttelua ei oikein voi sanoin kuvailla <3

This entry was posted on perjantai 12. huhtikuuta 2013 and is filed under , , , . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 . You can leave a response .

8 Responses to “ Che bello andare a Roma! ”

  1. Ihana banneri ja kivoja kuvia!

    etutukantakaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tää taustakuva blogissas, niin kaunis! :) Ja muutenkin ihania kuvia blogi pullollaan! :3

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Sulla on tosi kivat lasit ja ootpas nätti kans! Ja voi namnam, todellaki sanoinkuvaamattoman ihanan näköisiä herkkuja.. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla tommosta! :)

      Poista