One Direction

Pinja: Mietin pitkään teenkö tätä keikkapostausta ollenkaan, mutta päätin nyt loppujen lopuksi kuitenkin toteuttaa tämän. Varoitan alkuun vain, että jos ei iPhone-kuvat iske niin suosittelen skippaamaan koko postauksen, järkkäriä kun ei areenalle tietenkään saanut viedä :) 


Keikka pidettiin Friends Arenalla, jonne olikin metroasemalta yllättävän pitkä kävelymatka, mutta ihmisvirtaa seuraamalla löydettiin hyvin perille. Ei oikeastaan tiedetty meidän paikoista mitään muuta kuin että ei saatu vierekkäisiä ja luultiinkin, että ollaan jossain ihan ylhäällä katon rajassa viimeisessä rivissä, josta tuskin näkisikään mitään. Meidän lipuissa luki sisäänkäyntinä Gate 2 ja kun päästiin sisään Arenalle ihmeteltiin vähän kuinka me oltiin siitä portista permannolle päädytty. Yritettiin hetken aikaa miettiä miten päästäisiin sieltä pois, kunnes Kaisu tajusi katsoa lippuja: oikea lattia ja keskivasen lattia, oltiin siis ihan oikeassa paikassa! Siinä vaiheessa pääsi kyllä aikamoiset hämmästyksen ja riemun kiljahdukset. En ymmärrä miten ei tajuttu katsoa niitä lippuja tarkemmin aikaisemmin :D 

Oltiin vähän innoissamme meidän paikoista


Keikkahan oli aivan mahtava ja yleisöä ihan sikana! Fiilis tuolla oli ihan huikee, kaikki lauloivat mukana ja hyppivät ja pomppivat. Paitsi se yksi pikkutyttö meidän takana, joka piti käsiä korvillaan ja kirkui suoraa kurkkua melkein koko kahden tunnin ajan. Muitakin suomalaisia oli paljon paikalla ja monta Suomen lippuakin bongattiin yleisön seasta. 



Tiedän, että One Direction jakaa mielipiteitä aika rajustikin, mutta mulle kyseinen bändi on ollut tärkeä jo pitkään. Sen takia olikin ihan uskomatonta kuulla kaikki biisit livenä ja nähdä kaikki viisi oikeasti omien silmien edessä. Mun innostus oli viime aikoina vähän kyllä laskenut, mutta tän keikan myötä se lähti taas uuteen nousuun! Tää on sellanen kokemus, jonka mä kyllä tuun varmasti muistamaan koko mun elämän ajan. 

This entry was posted on lauantai 18. toukokuuta 2013 and is filed under . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 . You can leave a response .

6 Responses to “ One Direction ”

  1. äähh, niin kovasti kun halusin päästä myös keikalle :(

    http://roselaceonyou.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä vielä pääsetkin :) Jos hyvin käy niin ens vuonna pojat tulee ihan tänne Suomeenkin :)

      Poista
  2. Kuinka lähellä lavaa sitten loppujen lopuksi olitte? :) Oli varmaan mahtava keikka!

    ☆ http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/ ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, unohtu se kertoa :D mutta siis oltiin rivillä 18 ja sellainen pikkulava oli oikeastaan ihan meidän vieressä :)

      Poista
  3. vitsiiiit..... nyt oon kyllä kateellinen! tää ei oo mitää bieberiin verrattuna varmaankaan :D (en mä sielläkään ollut...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ollu bieberiä kattomassa mut voin vaan kuvitella minkälainen meno sielläkin on ollut!:D

      Poista