Roma - giorni uno e due


Pilvi: En muista koskaan olleeni yhtä väsynyt, kuin saavuttuani la-su välisenä yönä Suomeen. Takana oli uskomaton reissu Roomaan kera ihanien ihmisten ja unohtumattomien kokemusten.




Meidän hotelli oli ihan lähellä Pietarinaukiota, joten kävelimme Vatikaanin läpi päivittäin bongaillen nunnia ja hirvittävän määrän turisteja. Ylimmässä kuvassa jaloissa kiiltää uudenuutukaiset conssit, jotka jäivät kuitenkin melkein koko loppulomaksi kaappiin hierrettyään ensimmäisenä päivänä jalkani täyteen kirveleviä rakkoja...




Loma alkoi mukavasti sähläyksellä, sillä Tuulin matkalaukku oli hukkunut matkalle. Onneksi säätämisen jälkeen laukku tuli tokana iltana eikä mitään ollut hukkunut :) Matkalaukun hukkumisen lisäksi onnettumuusaldoon voitiin loman lopulla lisätä myös mm. varastettu kännykkä, auringonpistoksia ja rasitusvammoja. Onneksi hyvät jutut jäivät silti päällimmäisenä mieleen!





Ensimmäisenä päivänä kiersimme Rooman tärkeimmät nähtävyydet. Toisena päivänä vierailimme aamupäivällä Accademia di Belle Artissa, joka on yksi maailman arvostetuimpia taideakatemioita sekä Vatikaanin museoissa ja Pietarinkirkossa. Jalkojen särystä huolimatta opin toisena päivänä ehkä eniten uutta mm. taiteesta.

This entry was posted on maanantai 22. huhtikuuta 2013 and is filed under , , . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 . You can leave a response .

8 Responses to “ Roma - giorni uno e due ”

  1. Vastaukset
    1. Suosittelen lähtemään jos vaan ikinä tulee mahollisuus, ihanin kaupunki maailmassa!

      Poista
  2. Ihanan näköistä! :) näyttää siltä että teillä on ollu tosi kiva loma! :)

    Mymustacheworldblog.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. EI vitsi miten ihania nää reissukuvat on! Tykkäsin hurjasti tosta ekasta kuvasta :-)

    Italiassa oonkin käynyt, mutta tosin firenzessä, rooma ois kyllä ihan unelma matkakohde ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä onneks pääsen ens kesänä myös tutustumaan muuhun Italiaan :)

      Poista
  4. Oli varmaan mahtava matka :) Pääsispä itekin tonne!

    http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/

    VastaaPoista